tiistai 15. syyskuuta 2015

Voyage of Sea Discovery (2013-2015)



Comenius-projekti: A Voyage of Sea Discovery (2013-2015)

on saatu loppusuoralle. Kiitos kaikille projektissa mukana olleille hyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä, ahkeroimisesta ja mukavista kokemuksista. Tämän projektin ansiosta koulumme on vähän kansainvälisempi. Yhteistyö eri maiden kanssa sujui hienosti ja koko kouluyhteisö oli mukana projektissa.

Projektimme yhdisti kuusi eri koulua, jotka sijaisivat meren rannalla tai sen välittömässä läheisyydessä eri puolilla Eurooppaa. Tavoitteena oli yhdistää merialueet etelästä (Italia), lännestä (Espanja ja Portugali), pohjoisesta (Englanti ja Suomi) ja idästä (Puola). Halusimme selvittää miten meri vaikuttaa eri maiden elämään, kulttuuriin ja elinympäristöön.

Tämä projekti toimi jatkoprojektina aiemmalle EUrope-projektillemme, jossa oli mukana samat koulut Suomesta, Portugalista ja Espanjasta. Pääsimme tutustumaan toisiimme tarkemmin ja lopulta myös Comenius-projektin avulla matkustamaan toistemme luokse.

Projektin avulla pystyimme tunnistamaan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia eri maiden välillä, sekä oppilaat että opettajat tutustuivat toisiinsa ja eri maiden kulttuureihin, oppivat uusia asioita ja samalla myös kunnioittamaan eri kansalaisuuksia.

Tässä muutama mielenkiintoinen linkki projektin tuotoksiin:


             Living by the sea – nettisivut


Sea Flavour – ebook kalaresepteistä ja perinneruoista eri maissa
http://issuu.com/tornado51/docs/recipes_book_final_/1?e=0/13057684

Hidden in the mist 1 – elokuvatallenne projektin ensimmäisestä vuodesta

·                                Traditional Sea Songs – konserttitallenne Suomen konsertista

Sea TUnes 2 – CD

Enchanted waters ebook – Italialaisten partnereiden kokoama ebook eri maiden paikallisista meriaiheisista myyteistä ja legendoista

Hidden in the mist 2 – englantilaisten tekemä video projektin toisesta vuodesta




                                      ENGLANNISSA;


                                                        






                                                 SUOMESSA:
         



                                                                  PORTUGALISSA:






                                                                           ESPANJASSA:






                                                                       PUOLASSA:





ITALIASSA:





KIITÄMME MIELENKIINTOISESTA JA MUKAVASTA KAHDESTA LUKUVUODESTA 2013-2015 

Keskuskoulun Comenius-tiimi