sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Uusi lukuvuosi, uudet haasteet ja mitä kaikkea saatiinkaan aikaan viime vuonna...


On taas aika jatkaa blogin pitämistä kesäloman jälkeen. Koordinaattori päivitteli kesälomalla blogia, teki väliraportin CIMO:lle ja valmisteli tulevia projektitapaamisia. Tilattiinpa Päivi-rehtorin kanssa myös Espanjan lentolippuja, johon meni melkein puoli päivää, mutta halvalla piti päästä liikkeellä syksyn tapaamiseen. Projektirahan riittämättömyys taitaapi olla tulevan vuoden haasteena...



Syksystä alkaen viidesluokkalaiset ovat tutustuneet Raahen merelliseen historiaan Johanna-opensa kanssa. On rakennettu laivoja ja luettu tarinoita. Tulevat Espanjan reissaajat ovat kirjoitelleet tarkempia esityksiä itsestään ja lentoliput odottavat jo valmiina kohti tulevia uusia seikkailuja. Koulun Comenius-seinää on myös saatu päivitettyä yhdessä Kirsi-Marja -open kanssa. 
Edessä toinen vuosi lisää mielenkiintoisia tarinoita ja seikkailuja....























Mutta mitä ihmettä saatiin aikaiseksi ensimmäisenä vuonna:
  1. Oma eTwinning-sivusto: Over the inspiring tunes of Europe(an) waves                       http://new-twinspace.etwinning.net/web/p94286
  2. "Me and the sea" oppilasesittelyt 
  3. "Our school and the Sea" kouluesittelyt
  4. "Survival Dictionary" kansainvälinen sanakirja  sekä VSD Multilingual Phrasebook
  5. ”From Turbinia to Wind Turbines” oli ensimmäisen projektitapaamisen järjestettiin lokakuussa 2012 Newcastlessa Englannissa. 
  6. Project Logo Projektista järjestettiin kansainvälinen logokilpailu, jonka voitti italialainen Martina. Hänen laivakuvansa toimii projektin logona. 
  7. Project Motto – Mereen liittyvien sanontojen keksiminen eri maiden omilla kielillä ja niiden kääntäminen englannin kieleen.                             
  8. Sea Symbols” – Jokainen maa valmistaa oman tuotteensa projektin aiheeseen liittyen. Italialaiset valmistivat seinätaulun projektikuvasta, portugalilaiset valmistivat käsityönä sardiiniavaimenperät, Suomen tapaamisessa osallistujat tekivät käsityönä omat kangaskassit, joihin he painoivat FinnFoam-levyillä meriaiheeseen liittyviä kuvia. Mitähän tänä vuonna on luvassa?      
  9. ”Sea Tunes” – Toinen projektitapaaminen järjestettiin Raahessa helmikuussa 2014. 
  10. Projektitapaamisen aikana Keskuskoululla järjestettiin konsertti Traditional Sea Songs ja koulun oppilaat opettelivat laulamaan lauluja eri maiden kielillä. Konsertista valmistettiin cd-tallenteet kaikille osallistuneille opettajille, projektikouluille ja koordinaattoreille.             https://soundcloud.com/sarikallio/traditional-sea-songs
  11. “Sea flavours” – Kolmas projektitapaaminen järjestettiin Espinhossa Portugalissa toukokuussa 2014 .Lähetimme myös portugaliin eri maille ominaisia siemeniä, joita sitten istutimme tapaamisessa yhdessä koulun puutarhaosaston kanssa.
  12. Projektikoulut lähettivät meriruokareseptejä Portugaliin, jossa resepteistä valmistettiin eBook yhteiseen käyttöön nimellä "Sea flavours" kansainvälinen keittokirja. 
  13. ”Hidden in the Mist” – elokuva valmistuu syksyn kuluessa esitellen ensimmäisen projektivuoden aktiviteetteja.
  14. Ensimmäisen projektivuoden lopuksi eri maissa tehdään samankaltaiset kyselylomakkeet projektiin osallistuville oppilaille, opettajille, koulun henkilökunnalle ja oppilaiden vanhemmille. Tämän avulla on tarkoitus kehittää tulevan vuoden toimintaa ja aktiviteetteja.
  15. Projektilla on tehty oma Facebook-sivustonsa: Voyage of Sea Discovery, jossa sekä oppilaat että opettajat voivat jakaa mielipiteitä ja valokuvia projektiin liittyen.
  16. Projektista on valmistettu oma postikortti, jossa on kuva jokaisesta projektiin osallistuvasta merikaupungista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti